10/05/2015

Minä tein sen!

Minä leivoin omenapiirakkaa. Yksin. Onnistuneen omenapiirakan. Siunattu päivä.

Onnistun usein säätämään jotain omiani kun leivon makeita ja olin luullut, että tälläkin kertaa meni pieleen koko homma. 
Tuoksui kuitenkin ihanalta, omenat eivät palaneet eikä kanelia ollut liikaa.
Ennen kuin kerkersin maistaa, piirakka lähti Jennin ja Natalian mukaan palaverille syötäväksi, toivottavasti pitivät siitä.

Kuvat: Irina Fogel


Samaa ei voi sanoa lounaasta, kun päätin tehdä uunilohta perunan ja kasviksien kanssa. Olin ostanut niin paksun lohifileen, ettei kala edes 45 minuutissa kypsynyt kokonaan.
Uuni 200°C ja puolessa tunnissa valmis!
Kaikki tykkäsivät ja hyvällä mielellä jatkettiin töitä.


Jos amerikan perus hollywood-leffat alkavat käydä tylsiksi, suosittelen Whisper of  The Heart animaatioelokuvaa.

"Studio Ghiblin vuonna 1995 tuottama romanttinen anime-elokuva, joka perustuu Aoi Hiiragin luomaan mangaan. Elokuvan ohjasi Yoshifumi Kondō.
Elokuvan tunnussävelmä on John Denverin kappaleen ”Take Me Home, Country Roads” japaninkielinen versio."
- lainattu lähteestä wikipedia.



cìao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti